Voit saapua tapahtumaan tuttuun tapaan myös ilman ennakkoilmoittautumista! Ilmoittaudu tapahtumatoimistossa viimeistään 30 min ennen haluamasi kurssin alkua (opetuspaikkojen (Tuikku – Summit) välimatka 2,3 km)
Levi Tanssii-tanssileirin ensimmäinen osa tanssitaan 30.8.-1.9.2024!
Tule mukaan riemukkaaseen venetsialaistunnelmaan ennennäkemättömine tunturihumppabileineen! Vauhdikkaaseen venetsialaismeiningillä tuunattuun paritanssin tunnelmaan meidät johdattavat ammattitason tanssinopettajat: Anne-Riina Hurskainen, Joonas Kainulainen, Alina Mustamaa ja Arto Petjala.
Tulossa on jälleen mieletöntä meininkiä mieleen painuvassa kohteessa! Perinteisten orkesteritanssien lisäksi koet mm. Tuikun legendaarisen Tunturihumpan uudenlaisella venetsialaistwistillä! Mikäli luulit, että paritanssi ja bileet eivät voi liittyä yhteen – erehdyit. Tule ja koe ennennäkemätön seikkailu itse!
Levi Tanssii-tanssileiri oli tarkoitus startata alun perin vasta vuonna 2025, mutta innokas yhteistyökumppanimme Lapista pisti tuulemaan, jonka myötä pääsemmekin nauttimaan ikimuistoisesta venetsialaistunnelmasta jo tämän vuoden aikana. <3
Early Bird-liput ovat myynnissä 1.6.-31.7.2024 välisenä aikana
tule yksin tai parin kanssa
Legendaarinen Levi tanssii bilemeiningeissä huikeiden ammattilaisten johdolla 30.8.-1.9.2024! Tule viettämään upeaa venetsialaisviikonloppua Leville, ja koe Tuikun maan kuulu venetsialaistwistillä tuunattu Tunturihumppa!
Luvassa on mieletöntä menoa mielettömässä kohteessa, kaiken tasoisille tanssijoille!
Opetustilat sijaitsevat Tuikussa (Tuikuntie 11/ Tunturitie 421 Levi, 99130 Sirkka), sekä Hotelli Panoraman yhteydessä sijaitsevassa Tapahtumakeskus Summitissa (Tunturitie 205, 99130 Levi).
Leiriläisille on neuvoteltu reilut majoitustarjoukset useammasta alueen majoituskohteesta – Levin elinkeinoharjoittajat ovat toivottaneet tanssileiriläiset lämpimästi tervetulleeksi avaamaan alueen ruskasesonkia.
Tsekkaa upeat majoitusvaihtoehdot täältä, ja tee varaus suoraan majoittajan ilmoittamaan osoitteeseen ohjeiden mukaisesti.
leirillä
-Saat oppia ja tanssielämyksiä suoraan Suomen huipulta -Opit tanssimaan samanhenkisessä porukassa -Ystävystyt muiden samanhenkisten tanssityyppien kanssa -Keinut mukaansa tempaavan musiikin laineilla koko viikonlopun -Nautit liikkumisen ilosta arktisissa maisemissa
Voit saapua kursseille yksin, oman parisi kanssa, tai isommalla joukolla, ihan niin kuin itsellesi sopii. Vauhdikas parinvaihtomme takaa sen, että kaikki pääsevät tanssimaan! Oppiminen käy helposti ja nopeasti parinvaihtoringissä, mutta voit toki halutessasi tanssia myös ainoastaan oman parisi kanssa.
Mukaan lähteminen on vaivatonta! Valitse itsellesi mieluisat tunnit ja ilmoittaudu Tuikun tapahtumatoimistossa viimeistään 30 min ennen tunnin alkua. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon!
jokaiselle jotakin
Leiriltä löytyy omat tanssitunnit tanssiuraansa aloitteleville tanssijoille ja jo kokeneemmille konkareille. Tanssikurssit pyörivät kolmessa salissa yhtä aikaa, ja tämän leirin ohjelmistoon olemme tuoneet enemmän vauhdikkaisiin swing-tansseihin painottuvia lajeja. Tällä leirillä ei tanssita tällä kertaa Tango-lajeja lainkaan, Ylläksellä järjestettävän Tangoviikonlopun vuoksi.
Samaan aikaan Levi Tanssii Tanssileirin kanssa naapuritunturissa Ylläksellä tangoillaan Tanssiseura Menomonon järjestämässä Menomono Tangoilee -tapahtumassa Kimmo Lasasen johdolla!
Tästä syystä Levi Tanssii -tanssileirillä ei tanssita Tango-lajeja lainkaan. Luvassa on muiden perinteisten tanssilajien lisäksi vauhdikasta menoa ja meininkiä hieman harvinaisimmista lajeista kiinnostuneille tanssijoille. Ota kaikki irti viikonlopusta ja vieraile vaikka kummassakin tunturissa, välimatka autolla huristellen on vain alle tunnin!
Tutustu Menomonon Tangoviikonlopun ohjelmaan Ylläksellä tästä >>
Seuraa meininkejä somekanavissamme (Facebook, Instagram, TikTok, Youtube) niin tiedät mitä ja missä tapahtuu!