Mimmi on Oulun alueella vaikuttava tanssinopettaja. Tanssi astui hänen elämäänsä jo viisi vuotiaana, jolloin hän ensimmäisen tanssitunnin jälkeen ilmoitti vanhemmilleen, että isona hänestä tulee tanssinopettaja.
Vuonna 2014 hän valmistuikin Oulun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi showtanssin suuntautumisvaihtoehdosta. Mimmillä on vahva osaaminen show- ja nykytanssikentältä, mutta sydän hänellä sykkii erityisesti kuubalaisille tansseille ja reggaetonille.
Tanssinopettajuuden lisäksi Mimmi on nähty tanssijana kisalavoilla (hän on mm. kaksinkertainen Latinoshow SM kultamitalisti (latinoshow ja parisalsa), tanssijana tanssiteoksissa ja on hän ehtinyt toimia myös koreografina.