Alina Mustamaa (STOL tanssinopettaja) on Itä-Suomesta Tampereen kautta Turkuun kotiutunut tanssija.
Tanssitunneillaan hän on kannustava ja välitön. Musikaalisuus ja tulkinta ovat tanssissa merkittävässä roolissa ja perustekniikka mahdollistaa hyvältä tuntuvaa sekä kaunista tanssia.
Alina korostaa myös seuraajan aktiivista roolia tanssin aikana ja tasapainoisen parityöskentelyn merkitystä tanssin toteuttamisessa.
Joonas Kainulainen on turkulaislähtöinen STOL tanssinopettaja. Yli 10-vuoden kokemus tanssinopetuksesta on hionut pedagogiset taidot huippuunsa.
Joonaksen tanssikursseilla keskitytään usein musiikista löytyviin elementteihin, vienti-seuraamistaitoihin, sekä tanssimiseen! Joonas tuo tanssin perustekniikan opit helposti ymmärrettävään muotoon eli jopa ne ”kahden vasemman jalan” tanssijat oppivat varmasti.
Tanssitunneilla on aina viihtyisä meininki ja erinomaiset biisit, viimeisimmistä pophiteistä ikivihreisiin.
Anne-Riina on Kuopiolainen tanssinopettaja (AMK), jonka intohimona ovat erilaiset paritanssit ja parin välinen vuoropuhelu.
Anne-Riinan tunneilla keskitytään laadukkaaseen tanssitekniikkaan, jonka avulla soivaan musiikkiin tanssiminen parin kanssa onnistuisi mahdollisimman hyvin. Tanssin ilo ja energia välittyvät Anne-Riinan tunneilla ja hän pyrkii motivoimaan oppilaitaan löytämään intohimonsa tanssia kohtaan. Kuopiossa Anne-Riina pyörittää Tanssikoulu Wisiota puolisonsa Tapanin kanssa.
Anne-Riinaa on luonnehdittu (savolaisuudesta huolimatta) selkeäksi ja innostavaksi pedagogiksi. Hän pyrkii tunneillaan luomaan rennon ja avoimen ilmapiirin, jotta oppimiselle olisi hyvät edellytykset. Omaa tanssijuuttaan Anne-Riina kehittää kiertämällä West Coast Swing tapahtumia ja kisailemalla advanced -luokassa ympäri maailmaa.
Vapaa-aika kuluu kahden pienen lapsen ja koiran kanssa touhutessa sekä erilaisia liikunta harrastuksia tehden. Crossfit harrastus on kuulunut pitkään Anne-Riinan suosikkeihin ja uusimpana kokeiluna on alamäkiuinti.
“Tanssi on paljon enemmän kuin pelkkä harrastus, se luo kokonaisvaltaista hyvinvointia, se on tapa ilmasta itseä ja nauttia liikkeestä. Tervetuloa kokeilemaan, oppimaan, onnistumaan ja luomaan ainutlaatuisia tanssihetkiä!””
Terkuin A-R
ARTO PETJALA
Arto Petjala on monipuolinen tanssin ammattilainen. Vaikka hän tällä hetkellä päätyökseen opettaakin soolotunteja, sykkii sydän eniten paritanssille.
Arto opettaa paritanssijoita aina aloittelijoista konkareihin ja kilpaileviin pareihin saakka, sekä kouluttaa uusia seuratanssin ohjaajia ja ammattilaisia.
Arto on innostava, helposti lähestyttävä ja taitava pedagogi. Hän pitää huolen, että tunneilla on hyväksyvä ja oppimista tukeva ilmapiiri. Tunneilla on paljon tanssia, ja pitkän opettajauran mukanaan tuomaa oppia Arto jakaa aina pilke silmäkulmassa.
Yhden miehen yritys Dog’n Roll tarjoaa tanssinopetuksen lisäksi urheiluhierontaa. Arto toimii yrittäjänä myös Kajaanilaisessa Aisti ja Tunne Oy:ssä.