jori otsa lapin kiertueella 5.-18.5.2025Jori Otsa orkestereinen saapuu Lapin kietueelle 5.-18.5.202

Jori Otsa orkestereineen esittää Itämeren alueen unohtumattomimpia ja kauneimpia kansanlauluja, laulelmia, romansseja, iskelmiä ja valsseja. Vuosina 2020–22 Jori Otsa julkaisi kolmen albumin trilogiasarjan. Trilogia perustui legendaarisen virolaisen laulajan Georg Otsin tunnetuksi tekemiin levylauluihin. Kokoonpanon neljäs ja viimeisin albumi ”Valikoituja lauluja sattumanvaraiselle elämälle” julkaistiin lokakuussa 2024.

Jori Otsan ja hänen orkesterinsa musiikki on akustisilla soittimilla soitettua ja väkevästi tulkittua menneiden aikojen musiikkia, niin keikoilla kuin levyilläkin.
Orkesterin instrumentaatiossa on tilanteesta riippuen harmonikkaa, balalaikkoja, puhaltimia, jousisoittimia ja taustalaulajia.

”Jori Otsa on esiintynyt kulttuuriravintola Vakiopaineen live-illoissa useasti niin oman yhtyeensä kanssa kuin myös Jyväskylän kaupunginteatterin kapellimestari Lasse Hirven lauluklubin vierailijana. Jori Otsa on ollut haluttu ja toivottu esiintyjä Jyväskylässä ja erityisesti Vakiopaineemme senioriväen keskuudessa. Keikat ovat aina hyvin emotionaalisia ja laadukkaita elämysmatkoja menneiden aikojen ja laulujen pariin. Suosittelemme vilpittömästi tätä kulttuurielämystä kaikille ja kaiken ikäisille.”

• Pauliina Siekkinen ja Veli-Matti Perälä, Kulttuuriravintola Vakiopaine

 

”Jori Otsa & Mah’Orkka on esiintynyt ravintola Juttutuvan liveilloissa vuodesta 2019 lähtien. Orkesteri on ollut haluttu esiintyjä, joka saa vuodesta toiseen ravintolasalimme täyteen musiikin rakastajia. Jori Otsan persoonallisuus ja orkesterin kaurismäkeläinen olemus tuovat ainutlaatuisen tunteikasta suomalaista karaktääriä historialliseen taloomme.”

• Sami Jaamala, Ääniteknikko / livevastaava, Ravintola Juttutupa

 

”Jori Otsan tiivistunnelmaiset tulkinnat sekä slaavilaisen musiikin kotimaisesta kärkikas¬tista koostuvan Mah’Orkan yhteistyön ikivihreitä hedelmiä parempaa kunnian¬osoitusta slaavi¬melankolian mestarille Georg Otsille on vaikea kuvitella. Tribuutti on antaumuksellinen, karismaattinen ja korkeatasoinen kulttuuriteko.”

• Venla- Vanamo Asikainen / Savon Sanomat / Keskisuomalainen ****

 

“Solisti Jori Otsa tuntee selvästi tulkit¬semansa materiaalin läpikotaisin ja omaa vielä kaiken päälle saman tyyppisen äänen kuin esikuvansakin.”

• Mikko Siltanen / Keskisuomalainen ****

 

“Levyn intensiivinen tunnelma tihkuu kaipaavaa haikeutta. Kun laulaja Jori Otsan muhkea ääni pääsee maalailemaan romanttisia maisemia, laineet yltyvät pakahduttaviksi.”

• Juha Seitz / Ilkka- Pohjalainen ****

 

”Solisti Jori Otsa on aiemmin tuttu esimerkiksi Mustat Silmät -yhtyeestä, ja hänen tulkintansa Otsin kappaleista on väkevää työtä.”

• Arttu Seppänen / Helsingin Sanomat ***

Etsitkö ainutlaatuista ja tunnelmallista elävää musiikkia keväälle? Mikäli Jori Otsa orkestereineen voisi sopia suunnitelmiinne ota yhteyttä, niin sovitaan yksityiskohdista.

Lisätiedot:  

marika.sarajarvi@lappiaction.fi | 044 591 2362
www.joriotsajamahorkka.fi | www.lappiaction.fi

Yhteistyössä: Konserttitoimisto Kumpulainen & Lappi Action Oy

Kuule uusista jutuista ensimmäisten joukossa!

Me ei spämmätä, vaan huhuillaan ainoastaan kun on oikeaa asiaa!